Ensimmäinen teksti
Tuli tässä yhtäkkiä mieleen, kun Facebookissa ja Instassa julkaisemani kuva viimeisimmästä puutyöstäni on kerännyt mukavan paljon tykkäyksiä, ja kun minä jollakin kierolla tavalla tykkään myös blogin pitämisestä, niin miksi en kokeilisi kirjoittaa blogia aiheesta.
En siis ole mikään puuseppä enkä alalle muuta koulutusta saanut kuin koulun puutyö tunnit lähes 30 vuotta sitten. Tehdessä kuitenkin oppii kaikenlaista ja olen jo muutaman vuoden satunnaisesti puuhastellut ulkovarastossamme erilaisten projektien parissa, joten jotain olen myös oppinut. Minun opit on kuitenkin ainakin omasta mielestä enemmän vaikeimman kautta ja se johtuu melko pitkälti siitä, että se on myös hieman se miten minä haluan tehdä sen. Tilat, työkalut ja materiaalit eivät yleensä ole olleet ihan niitä parhaita, joten jonkin asian tekeminen, joka täysin varustellussa koulun puutyöluokassa oikeilla työkaluilla kestäisi 5-10 minuuttia, saattaa kestää minulla monta tuntia. Jollain omituisella tavalla sekin tuo oman tyydytyksensä, sillä tärkeämpää on ehkä se tekeminen kuin se lopputulos.
Jos alkuun kerron hieman minun "verstaastani", niin blogin mahdollisen tai mahdottoman lukijan on helpompi tietää mitä voi odottaa ja mitä ei varmasti synny minun käsistäni. Naisethan tunnetusti ovat keräilijöitä ja kodin laittajia ja keräilyllään he pikkuhiljaa täyttävät koko asunnon esineillä, jotka ovat ensisijaisesti naisen valitsemia ja naisen valitsemassa paikassa. Miehen paikka on siis autotalli, pannuhuone tai ulkovarasto ja meillä se on se ulkovarasto.
Kuten kuvista näkyy, niin kyseessä on pieni ulkovarasto, joten työskennellessä ei ainakaan tarvitse kulkea paikasta toiseen, vaan kääntyä suunnasta toiseen, kunhan ensin olen nostanut Kickbiken pihalle odottamaan.
Työkaluja ei ole kummoisen paljon, mutta niistä tärkein ja hauskin käyttää roikkuu seinällä, eli piskuinen Dremel-työkalu, johon saa erilaisia leikkaus-, jyrsintä-, hionta- ja porateriä. Siihen kun lisää pari sahaa; jiiri-, kaari- ja tavallinen, sekä puukon ja hyvä raspin ja hiekkapaperia, niin johan niillä syntyy jo monenlaista, kun hinkuttaa jaksaa.
Olen ostanut vuosien kuluessa kolme erilaista kasaan taittuvaa työpöytää, joissa on liikkuvat leuat ainakin nimellisesti kuten koulun höyläpenkissä aikoinaan, mutta kyllä ne pöydät ovat kaikki järjestään perkeleen surkeita laitoksia ja soveltuvat kyllä kantamaan keveitä tavaroita päällään, mutta ei niihin mitään kiinni saa siten, että niitä voisi vielä jotenkin työstää samaan aikaan. Voihan olla sitä saa, mistä maksaa, eli olen yrittänyt päästä liian halvalla.
Samaan ongelmaan törmäsin, kun huonoja pöytiä korvaamaan ostin ruuvipenkin. Se oli tietenkin kaupan halvimpiin kuuluva ja yli 90 astetta kääntyvällä alustalla. No tietenkään se alusta ei lukittunut kunnolla ja vaikka kuinka kotin sitä korjata, niin lukituspulttien jengat olivat auttamattoman huonot, joten heitin ne helvettiin ja ruuvasin koko höskän kiinteästi pöytään. Ei se hyvä ole, mutta nöyrä ihminen sillä pärjää.
Parin kaupan halvimman sähkötyökalun rikkoontumisen jälkeen olen ostanut lähinnä Boschia tai Black & Deckeriä ja ne ovatkin kyllä kestäneet paremmin. Kuviosaha ja käsisirkkeli ovat ihan jees, mutta pienten esineiden väsäämisessä ne ovat turhan epätarkkoja ja siksi toivelistallani onkin pitkään ollut mahdollisimman pieni vannesaha ja toinen olisi nauhahiomakone, jonka saisi telineeseen kiinni.
Se siitä, katsotaan miten blogin, verstaan ja äijän käy.
En siis ole mikään puuseppä enkä alalle muuta koulutusta saanut kuin koulun puutyö tunnit lähes 30 vuotta sitten. Tehdessä kuitenkin oppii kaikenlaista ja olen jo muutaman vuoden satunnaisesti puuhastellut ulkovarastossamme erilaisten projektien parissa, joten jotain olen myös oppinut. Minun opit on kuitenkin ainakin omasta mielestä enemmän vaikeimman kautta ja se johtuu melko pitkälti siitä, että se on myös hieman se miten minä haluan tehdä sen. Tilat, työkalut ja materiaalit eivät yleensä ole olleet ihan niitä parhaita, joten jonkin asian tekeminen, joka täysin varustellussa koulun puutyöluokassa oikeilla työkaluilla kestäisi 5-10 minuuttia, saattaa kestää minulla monta tuntia. Jollain omituisella tavalla sekin tuo oman tyydytyksensä, sillä tärkeämpää on ehkä se tekeminen kuin se lopputulos.
Jos alkuun kerron hieman minun "verstaastani", niin blogin mahdollisen tai mahdottoman lukijan on helpompi tietää mitä voi odottaa ja mitä ei varmasti synny minun käsistäni. Naisethan tunnetusti ovat keräilijöitä ja kodin laittajia ja keräilyllään he pikkuhiljaa täyttävät koko asunnon esineillä, jotka ovat ensisijaisesti naisen valitsemia ja naisen valitsemassa paikassa. Miehen paikka on siis autotalli, pannuhuone tai ulkovarasto ja meillä se on se ulkovarasto.
Työkaluja ei ole kummoisen paljon, mutta niistä tärkein ja hauskin käyttää roikkuu seinällä, eli piskuinen Dremel-työkalu, johon saa erilaisia leikkaus-, jyrsintä-, hionta- ja porateriä. Siihen kun lisää pari sahaa; jiiri-, kaari- ja tavallinen, sekä puukon ja hyvä raspin ja hiekkapaperia, niin johan niillä syntyy jo monenlaista, kun hinkuttaa jaksaa.
Olen ostanut vuosien kuluessa kolme erilaista kasaan taittuvaa työpöytää, joissa on liikkuvat leuat ainakin nimellisesti kuten koulun höyläpenkissä aikoinaan, mutta kyllä ne pöydät ovat kaikki järjestään perkeleen surkeita laitoksia ja soveltuvat kyllä kantamaan keveitä tavaroita päällään, mutta ei niihin mitään kiinni saa siten, että niitä voisi vielä jotenkin työstää samaan aikaan. Voihan olla sitä saa, mistä maksaa, eli olen yrittänyt päästä liian halvalla.
Parin kaupan halvimman sähkötyökalun rikkoontumisen jälkeen olen ostanut lähinnä Boschia tai Black & Deckeriä ja ne ovatkin kyllä kestäneet paremmin. Kuviosaha ja käsisirkkeli ovat ihan jees, mutta pienten esineiden väsäämisessä ne ovat turhan epätarkkoja ja siksi toivelistallani onkin pitkään ollut mahdollisimman pieni vannesaha ja toinen olisi nauhahiomakone, jonka saisi telineeseen kiinni.
Se siitä, katsotaan miten blogin, verstaan ja äijän käy.
Kommentit
Lähetä kommentti